Pinhole valokuvaus on aikamatka valokuvauksen juurille, aikaan jolloin ei optiikkaa oltu valjastettu valokuvauksen avuksi.
Yksi tunnetuimmista nykyajan pinhole tekniikoista on solarigrafia, josta olenkin jo pari juttua kirjoittanut.
Vuoden mittainen valotus Inarijärveltä ja pari kuukautta Torniossa.
Nykyään digi aikana on mahdollista kuvata ns. DigiPinholea. Siihen on saatavilla ihan ”tehtaantekemiä” välineitä tai sitte ihan itse arkartelemalla. Jälkimmäinen kiehtoo itseäni enemmän. Olenkin rakennellu monia eri variaatioita pinhole ”optiikoiksi”. Nämä on siitä mukavia että välttämättä ei rahaa tarvitse käyttää ollenkaan, vaan raaka aineet löytyy kotoa valmiina. Kameran mukana tulevat, aivan joutilaat, runkotulpat tulevat ”hyötykäyttöön”. Ja myös vanhoista, viallisista, poistoon lähtevistä optiikoista voi raaka-ainetta rakenteluun saada.
Aluksi laitan tähän vanhempia, perus Digipinhole kuvia. Kuvissa korostuu valo ja varjo, myös värit nousee isompaan rooliin.
Kuvaajalta on tavallaan kädet sidottu, kuvaa ei saa täysin tarkaksi ja jos saakin niin syväterävyydellä ei voi pelata. Samoin neulanreikä on niin pieni että valotusajat venyvät väkisinkin suht pitkiksi tai vastaavasti herkkyyttä pitää nostaa, kädet on sidottu aukon suhteen. Kuvaajan pitää etsiä mielenkiintoa eri asioista kuin normaali optiikoilla kuvatuissa dokumentaarisimmissa kuvissa.
Myös itse tehtynä itse neulanreikä ei ole niin täydellinen kuin tehtaantekosissa ja tästä tulee varsinkin vastavaloon kuvatessa kuviin uusi ulottuvuus, eli täysin hallitsemattomat flaret. Kokeile rohkeasti joko suoraan aurinkoon tai niin että aurinko jää juuri ja juuri kuvarajauksen ulkopuolelle.
Ja lopuksi useammalla reiällä toteutettuja pinhole kuvia. Yksi neulanreikä tekee yhden kuvan, monta reikää tekee tavallaan monivalotuksen. Reikien koko vaikuttaa siihen, mikä monivalotuksen ruuduista alkaa hallitsemaan. Tätä tekniikkaa pitää vielä hioa, mutta jo näin eka testien jälkeen vaikuttaa mielenkiintoiselta.
